Käenretale & Halla Marja tutustuivat sarjakuvablogien kautta ja tapasivat naamatusten ensimmäistä kertaa vuoden 2015 toiseksi viimeisenä päivänä. Siitä alkoi toweruus.
Vaikka projekteja (tai ihan vaan ideoita) onkin ollut lukemattomia tässä vuosien saatossa, niin taidekujalle ollaan uskaltauduttu vasta vuonna 2024; on syntynyt omakustannelehtiä, niin sarjakuvaa kuin kuvitusta, tarroja, grafiikantöitä, jne.
The Ensimmäinen kujailu oli Halla Marjan ja Jeppeyn edustamana Oulun Matsuconissa-24.
|